Humalainen suomalaismies teki perättömän pommiuhkauksen Finnairin koneessa – tuomiiin sakkoihin

Ohhoh! · Tim Isokivi

Keski-ikäisen suomalaismiehen humalainen toikkarointi Finnairin matkustajakoneessa tuli kalliiksi. Mies sai sakkorangaistuksen vuonna 2019 Finnairin lennolla Helsingistä Itävallan Wieniin tekemästään perättömästä uhkauksesta.

46-vuotias mies oli hieman ennen koneen laskeutumista väittänyt lentoemännälle kantavansa salkussaan pommia. Syyttäjän mukaan hän oli myös koneesta noustuaan uhkaillut sen räjäyttämisellä. Koneen henkilökunta suhtautui pommiuhkaan vakavasti.

Matkustajakone määrättiin tyhjennettäväksi, ja se tutkittiin räjähtieden varalta. Myös miehen matkatavarat käytiin läpi, mutta mitään ei löydetty. Finnairin seuraava lento myöhästyi perättömän uhkauksen vuoksi.

Mies ei muistanut pommiuhkauksestaan ja tapahtumista ylipäätään mitään, sillä hän oli ollu vahvassa humalassa. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden mukaan hänen toimintansa oli omiaan aiheuttamaan pelastus- tai turvallisuusoimen tai pakokauhua. Matkustaja tuomittiin 1 560 euron sakkorangaisukseen, minkä lisäksi hänen tulee korvata Finnairille taloudellisia vahinkoja 2 071 euron edestä ja 560 euroa oikeudenkäyntikuluja.