Lapin joululentojen määrään odotetaan kasvua – sesonki alkaa marraskuun lopulla

Matkailu · Terhi Piiroinen

Ensimmäiset joululennot saapuvat tilauslentoina Euroopasta Ivaloon ja Kittilään 25. marraskuuta. Finavian mukaan yhä useampi turisti saapuu Lappiin kuitenkin reittilennolla. Alustavien tietojen mukaan kansainvälisten joululentojen määrä kasvaisi tänä vuonna noin kymmenen prosenttia viime vuoteen verrattuna.

− Viime vuonna turisteja saapui eniten Iso-Britanniasta. Myös muista Keski-Euroopan maista kuten Alankomaista, Saksasta ja Italiasta tuli matkailijoita. Tänä vuonna joululentoja on tulossa Turkista asti, aluejohtaja Jonna Pietilä Finaviasta sanoo.

Pietilä kertoo, että lentoasemilla odotetaan innolla joulusesonkia ja Lappiin saapuvia matkailijoita. Isojen investointien lisäksi Finavia parantaa lentoasemiensa palveluita ja matkustuksen sujuvuutta vuosittain. Tulevan joulusesongin uutuuksia ovat Ivalon lentoaseman kahvila, Rovaniemen lentoaseman kolmas matkustajasilta sekä Kittilän lentoaseman saapuvien matkustajien tilaparannukset.

− Lapin lentoasemat ovat hyvässä iskussa, ja olemme panostaneet paljon lentokenttiemme toimivuuteen ja viihtyisyyteen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Finavian investoinnit Lapin lentoasemiin ovat nousseet yli 100 miljoonaan euroon.