S-Pankin tileiltä järjestelmähäiriön yhteydessä viedyt raha palautettiin

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

S-Pankin verkkopankissa oli huhtikuun ja elokuun välissä järjestelmähäiriö. Se mahdollisti osalle asikkaista luvattoman pääsyn toisten tileille. S-Pankki tiedotti asiasta syyskuussa.

Ny S-Pankki on palauttanut oikeudettomien tilisiirtojen kohteiksi joutuneille asiakkaille heilä viedyt rahat. Rahat on pankin digitaalisesta kehityksestä vastaavan johtajan Carl-Edvard Holmbergin mukaan palautettu korkoineen. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Uutissuomalainen.

Rahoja vietiin 20. huhtikuuta – 5. elokuuta välillä tapahtuneen järjestelmähäiriön aikana kaikkiaan 54 asiakkaan tileiltä. Yhteensä rahaa nostettiin oikeudetta ainakin 940 000 euroa. Länsi-Uudenmaan poliisi kertoi taannoin epäilevänsä tilisiirroista 16- ja 23-vuotiaita espoolaisia.