Varkaat iskivät hiphop-legenda Nasin kotiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hiphopin elävä legenda Nas on joutunut rikoksen kohteeksi. Räppärin Los Angelesissa sijaitsevassa kodissa vieraili viikonloppuna varkaita, joiden mukaan päätyi iso määrä hänen omaisuuttaan.

Kaksi miestä murtautui Nasin Calabasasissa sijaitsevaan kotiin lauantaina 12. marraskuuta noin kello 20:30 paikallista aikaa. TMZ-sivuston mukaan varkaat pääsivät sisään rikottuaan takaoven. Räppärin turvallisuustiimi huomasi varkaat Ring-ovikellokameran kautta.

Vartijat hälyttivät poliisit paikalle. Heidän saapuessaan paikalle varkaat olivat kuitenkin jo ehtineet häipyä. Heidän kerrotaan varastaneen Nasin omaisuutta ainakin kahden kassillisen edestä.

Nas, oikealta nimeltään Nasir Bin Olu Dara Jones, ei ollut tapahtumahetkellä kotona. Hän oli New Yorkissa uuden albuminsa julkaisutapahtumassa. Los Angelesin poliisi tutkii parhaillaan tapausta, eikä pidätyksiä ole toistaiseksi tehty.