Lidl myy tuotteita jopa 50 prosentin alennuksella aamusta alkaen

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lidl on muuttamassa alennuskäytäntöään. Aikaisempi 30 prosentin alennus parasta ennen -tuotteista laajenee ja saa rinnalleen uuden vihreän 50 prosentin alennusmerkin. 30 prosentin punalappualennukset laajenevat kuva- ja pakastetuotteisiin.

Tämä koskee esimerkiksi jauhoja, pastaa, säilykkeitä ja riisiä. Lidlin mukaan tuotteita tullaan myymään alennuksella hyvissä ajoin ennen parasta ennen -päivämäärän umpeutumista. Tuoretuotteet saavat jatkossa viimeisenä myyntipäivänä punaisen lapun rinnalle 50 prosentin alennusta tarkoittavan vihreän lapun.

Viherlaputettuja tuotteita myydään aamusta lähtien. Sellaisia tulevat olemaan esimerkiksi liha, juustot ja leivät. Lidl myös avaa käyttötavaroiden pop-up -outletin Helsinkiin entisen Pasilan myymälän tilalle. Outlet-myymälässä myydään aiemmista kampanjoista jäljelle jääneitä tuotteita alkuperäisiä hintoja edullisemmin tasarahalla. Lidlillä on jo ennestään outlet-myymälä Espoossa.