Jättirakeita satoi tänä vuonna harvinaisen myöhään: ”Tapaus oli ennätyksellinen”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Raekausi oli jättirakeiden osalta ennätyksellinen. Ilmatieteen laitoksen mukaan niitä ei ole havaittu Suomessa aiemmin elokuussa yhtä myöhään kuin tänä vuonna. Halkaisijaltaan vähintään viisisenttisiä rakeita satoi kahtena päivänä, 23. heinäkuuta ja 28. elokuuta.

– Elokuun lopun tapaus oli ennätyksellinen, koska jättirakeita ei ole aikaisemmin havaittu näin myöhään kesällä. Tilastot ulottuvat 1800-luvun alkupuolelle, meteorologi Jari Tuovinen kertoi Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa.

Heinäkuu jättirakeista harvinaisia teki se, että ne satoivat aamuyöllä. Jättirakeita sataa Suomessa keskimäärin kahtena kesänä kolmesta. Ennen tätä vuotta myöhäisin ajankohta jättirakeille oli elokuussa 1968, jolloin Lappeenrannassa satoi pesäpallon kokoisia rakeita.

Raekausi oli tänä vuonna muuten hieman tavanomaista rauhallisempi. Raekausi päättyi säätyypin viilennytttyä syyskuun alussa selvästi. Syys-lokakuun viimeinen raepäivä oli 16. lokakuuta.