Pikkujoulujuhlinta työllisti poliisia viikonloppuna – 50 henkilöä kiinni Pohjanmaalla

Ohhoh! · Tim Isokivi

Pikkujoulusesonki on alkanut, mikä näkyy myös poliisin työssä. Vahvassa humalassa olleet henkilöt näkyivät pohjanmaan poliisin viikonlopun tehtävissä selvästi. Hälytystehtäviä kirjattiin yhteensä 649.

Poliisin mukaan 50 henkilöä kiinniotettiin juopumuksen takia tai rikosperusteisesti. Pahoinpitelyilmoituksia kirjattiin viikonloppuna 17. Pahoinpitelyistä suurin osa tapahtui yksityisasunnoissa ja vain muutama julkisilla paikoilla.

– Pikkujoulujuhlinta ei siis ole näkynyt ravintolatappeluina vaan juhlaväen humalatila on lähinnä teettänyt työtä poliisille, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Koko maassa suoritettiin rattijuopumuksiin kohdistuvaa tehovalvontaa, ja Pohjanmaan maakunnissa puhallutettiin yli 3 000 autoilijaa. Rattijuopumuksista epäiltyinä kiinni jäi viikonloppuna 11 autoilijaa. Ainakin kahdessa tapauksessa kuljettajat olivat puhaltaneet törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat jouduttuaan onnettomuuksiin.