Helsingissäkin rakastetaan ämpäreitä – Tokmannin avajaisissa hurjat jonot

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ilmaiset ämpärit saavat suomalaiset toden teolla liikkeelle. Tämä huomattiin jälleen torstaina Helsingissä, kun Kontulan kaupunginosan uusi Tokmanni-tavaratalo avasi ovensa kuluttajille.

Kontulan upouuden Tokmannin edustalle oli muodostunut pitkä jono jo aamuvarhain ennen liikkeen ovien avaamista. Tuhannelle ensimmäiselle asiakkaalle jaettiin ilmaisia ämpäreitä. Niitä on jaettu Tokmanni-liikkeiden avajaisissa ennenkin.

Pelkistä tyhjistä ämpäreistä ei tosin ollut kyse. Jaossa oli nimittäin yllätysämpäreitä, jotka sisälsivät erilaisia tuotelahjoja. Kahdesta ämpäristä löytyi myös 100 euron arvoinen Tokmannin lahjakortti.

Vuonna 1989 perustettu Tokmanni on liikevaihdoltaan Suomen suurin halpakauppaketju. Nykyään liikkeitä on eri puolilla Suomea noin 200.