Verottaja pyrkii eroon paperipostista – nettiviesti ilmoittaa uudesta verokortista

Digi · Terhi Piiroinen

Ainoastaan 940.000 suomalaista on ottanut käyttöön sähköisen veroasioinnin. Verohallinto lähettää joulu-tammikuun aikana suomalaisille yli neljä miljoonaa paperista verokorttia, joiden postitus maksaa 2,5 miljoonaa euroa. Kun ottaa käyttöönsä Suomi.fi-viestit, ei kotiin tule paperista veropostia. Vuoden 2023 verokortit tulevat OmaVeroon 14. joulukuuta mennessä.

– Valtaosa henkilöistä, joiden tarvitsee toimittaa verokortti tulojen maksajalle, lähettää verokortin eteenpäin sähköisessä muodossa. Paperinen verokortti on siis monelle tarpeeton, sanoo Verohallinnon ylitarkastaja Kaj Hoffren.

Jos ei vielä ole ottanut käyttöönsä Suomi.fi-viestejä, ne kannattaa tilata 27. marraskuuta mennessä, jotta ehtii varmasti saamaan tiedon uudesta verokortista. Kun henkilö ottaa Suomi.fi-viestit käyttöön, hän luopuu samalla myös muiden palvelua käyttävien viranomaisten lähettämästä paperipostista. Veropostin lisäksi esimerkiksi äänioikeusilmoitukset ja ulosottoviranomaisen kirjeet tulevat Suomi.fi-viestien käyttäjille sähköisesti.