Lapin poliisi puhallutti 3 728 kuljettajaa – tulos yllätti positiivisesti

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Lapin poliisilaitos järjesti aamu- ja iltapäiväliikenteeseen suunnatun rattijuopumusvalvontatapahtuman keskiviikkona 30. marraskuuta Rovaniemellä. Kuljettajia puhallutettiin eri puolilla kaupunkia. Poliisi puhallutti yhteensä 3.728 kuljettajaa varhaisen aamun ja alkuiltapäivän aikana.

Puhallutetuista kuljettajista ainoastaan yksi henkilö puhalsi törkeän ja yksi tavallisen rattijuopumuksen ylittävät lukemat. Molemmat kuljettajat määrättiin ajokieltoon. Lisäksi seitsemän kuljettajaa puhalsi alle rangaistavuuden osoittavat lukemat. Kiinnijääneiden rattijuopuneiden määrä suhteutettuna päivän aikana puhaltaneiden kuljettajien kokonaismäärään on alle rattijuopumustutkimusten mukaisen keskiarvon.

– Kokonaisuutena pidän päivän tulosta positiivisena, toteaa ylikonstaapeli Pasi Vartioniemi Lapin poliisilaitokselta.