Pussillisen kokaiinia käyttänyt karhu elokuvan pääosaan – tältä näyttää traileri

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Oletko kuullut karhusta, joka imi kassillisen kokaiinia? Uskomattomalta kuulostavn kokaiinikarhun tarina alkaa ruumiista ajotiellä. Mies nimeltään Andrew Carter Thornton II oli laskuvarjojääkäri, poliisi ja asianajaja ennen kuin hän siirtyi huumeiden salakuljetukseen ja kuljetti kokaiinia Yhdysvaltoihin Kolumbiasta hänen Cessna 404 -koneessaan.

Salakuljetus päättyi 11. syyskuuta 1985, kun poliisi löysi Thorntonin ruumiin ajotieltä Knoxvillessä, Tennesseessä. Hän oli raskaasti aseistettu, yllään luodinkestävä liivi ja kantoi tuhansia dollareita käteistä. Lisäksi miehellä oli vyötärönsä ympärille kiinnitettynä kokaiinia yhteensä 14 miljoonaa dollarin arvosta. Mies oli hypännyt lentokoneesta, mutta hänen laskuvarjonsa ei auennut.

Viranomaiset tunnistivat Thorntonin ruumiin. Thornton oli ohjannut lentokoneen kohti Atlantin valtamerta ja laittanut sen automaattiohjaukseen ennen kuin hän teki pieleen menneen hyppynsä. Pian kävi ilmi, että Thornton ei ollut hänen viimeisen salakuljetusmatkansa ainoa uhri. Marraskuussa vuonna 1985 metsästäjä löysi kuolleen 80 kiloa painavan mustakarhun Chattahoocheen kansallismetsästä.

Karhun lähellä oli pussi, joka oli alun perin sisältänyt noin 34 kiloa kokaiinia. Onneton eläin oli ilmeisesti imaissut kaiken kokaiinin ja menehtynyt lopulta yliannostukseen. Nyt karhun tarina on ikuistettu elokuvaan ja siitä on ilmestynyt traileri. Georgian osavaltion rikoslaboratorion päälääkäri kertoi, että karhun vatsa oli kirjaimellisesti ääriään myöten täynnä kokaiinia. Karhu täytettiin myöhemmin ja se on esillä Kentuckyssa sijaitsevassa ostoskeskuksessa. Karhua kutsuttiin myöhemmin myös nimellä Pablo Escobear.