Stephen King hehkuttaa suomalaista Karppi-sarjaa ja Pihla Viitalaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalainen rikossarja Karppi on saanut suitsutusta yhdeltä maailman tunnetuimmista kauhu- ja jännityskirjailijoista. Kansainvälisillä markkinoilla Deadwind-nimellä julkaistu sarja on nimittäin Stephen Kingin mieleen.

– Olen Deadwindin (Netflix) fani, mutta kuten Bev Vincent huomautti, Sofia Karppi ei tule voittamaan vuoden äiti -palkintoa, King kirjoitti.

King kehui myös Sofia Karppia näyttelevää Pihla Viitalaa. Kirjailijan twiitti sai kommentin, jonka mukaan hahmo ei näytä koskaan harjaavan hiuksiaan. King kommentoi hänen olevan niin kaunis, ettei siihen ole tarvetta.

Karpin jakeluoikeudet myytiin Netflixille vuonna 2018. Jakelu oli laajinta, mitä yksikään suomalainen sarja tai elokuva oli siihen asti saanut. Viime vuonna kolmannen kautensa jälkeen päättyneen sarjan on ohjannut Rike Jokela, ja sen rooleissa nähdään Viitalan lisäksi muun muassa Lauri Tilkanen, Mimosa Willamo, Tommi Korpela ja Pamela Tola.