Migos-räppäri Takeoffin murhasta epäilty pidätetty

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Migos-yhtyeeseen kuulunut räppäri Takeoff sai surmansa 1. marraskuuta. Hän menehtyi jouduttuaan ammutuksi Yhdysvaltojen Texasissa sijaitsevassa keilahallissa. Nyt poliisi on pidättänyt 33-vuotiaan miehen tapaukseen liittyen.

Patrick Xavier Clark pidätettiin Houstonin poliisin toimesta Takeoffin murhasta syytettynä. Viranomaisten mukaan pidätykseen johtivat rikospaikalta löydetty todistusaineisto, Clarkin viinipulloon jättämät sormenjäljet ja hänen ajoneuvonsa rekisteritiedot. Pikapassia pian ampumavälikohtauksen jälkeen hakeneen Clarkin uskotaan TMZ-lehden mukaan suunnitelleen maasta pakenemista.

Ampumatapaus sai alkunsa noppapelin aikana kehkeytyneestä riidasta. Poliisin mukaan Takeoff ei ollut kuitenkaan osallisena pelissä tai riidassa. Hän sai surmansa ampujan luodeista viattomana sivullisena.

Takeoff, oikealta nimeltään Kirshnik Khari Ball, oli Migosin nuorin jäsen. Atlantassa perustettu hiphop-kokoonpano nousi aikoinaan suosioon Versace-singlensä julkaisun myötä. Yhtyeen kolmas jäsen on Cardi B:n aviomiehenäkin tunnettu Offset.