Se oli siinä! Myös Janelle Brown jätti sisarvaimot

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sisarvaimot-sarjassa on seurattu Kody Brownin ja hänen neljän vaimonsa elämää. Perheellä on yhteensä 18 lasta. Sarjassa esiintynyt Christine Brown kertoi viime syksynä ottaneensa avioeron Kodysta. Nyt on vahvistettu jo aiemmin julkisuuteen on levinnyt tieto, jonka mukaan myös Janelle Brown on nykyään sinkku.

– Olemme eronneet jo kuukausia sitten, Janelle Brown kertoo haastattelussa.

– Kyllä, olemme eronneet, myöntää myös Kody Brown.

Toisin sanoen Kodyn sisarvaimoina ovat enää Meri ja Robyn Brown. On yleisesti tiedossa, että Merin ja Kodyn liitto ei ole ollut enää vuosikausiin rakkausliitto. Hän asuu suuremman osan ajastaan toisessa osavaltiossa pyörittämässä Bed & Breakfast -yritystään. Robyn Brownia on puolestaan pidetty vuosien ajan Kodyn suosikkivaimona, ja niin se näyttää nyt myös olevan. Robyn on myös hänen ainoa laillinen vaimo.

Christine oli pohtinut eroa jo vuosien ajan. Lopulta hän päätti, että suhdetta ei kannattanut enää pelastaa. Hän jätti moniavioisuuden kokonaan. Hän on myöhemmin kertonut, että Janelle on ainoa, joka on pitänyt häneen yhteyttä perheestään. Ilmeisesti Janelle on seurannut esimerkkiä ja ryhtynyt rakentamaan elämäänsä parempaan suuntaan.

https://www.instagram.com/p/Cj8we8KpEwd/?hl=fi