Vatikaanissa kuohuu: Paavin luottomies kutsui nunnia katsomaan aikuisviihdettä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vatikaani on ollut viime päivinä puheenaiheena ympäri maailmaa Netflixin vastikään ilmestyneen sarjan, Vatikaanissa kadonnut tyttö: Emanuela Orlandin takia. Nyt erästä pappia syytetään kahden nunnan kutsumisesta kimppakivaan ja katsomaan aikuisviihdettä hänen kanssaan.

Lähellä paavia olevaa Marko Ivan Rupnikia, joka on nyt 68-vuotias, on syytetty käyttäneen vaikutusvaltaista asemaansa hyväkseen tyydytyksen saamiseksi. Entinen 58-vuotias nunna väitti, että syytökset Slovenian luostarin entistä henkistä johtajaa kohtaan lakaistiin maton alle. Nunnan mukaan pappi käytti asemaansa hyväkseen vuosina 1987-1994.

– Isä Marko alkoi hitaasti päästä sisälle psykologiseen ja henkiseen maailmaani, hyödyntäen epävarmuuttani ja haurauttani ja käyttämällä suhdettani Jumalaan. Hän huijasi minut seksuaalisiin kokemuksiin hänen kanssaan, entinen nunna kertoi italialaiselle uutistoimisto Domanille.

Pappi kertoi nunnalle, että he voisivat jäljitellä Pyhää Kolminaisuutta, jos hänellä ja toisella nunnalla olisi kolmen kimppa hänen kanssaan. Nunnan mukaan häntä pahoinpideltiin asuessaan slovenialaisessa luostarissa, mutta arvelee, että papilla voi olla jopa 20 uhria. Nunna kertoi valittaneensa Rupnikista ensimmäisen kerran vuonna 1994.

– Hänet olisi pitänyt pysäyttää 30 vuotta sitten, hän kertoi uutistoimistolle.

Rupnik erotettiin kirkosta toukokuussa 2020, koska hän vaati intiimiä kanssakäymistä naiselta vapauttakseen hänet synneistään. Jesuiitat ilmoittivat isä Markolle, että hän käytti väärin tunnustussakramenttia. Hän työskentelee pappina edelleen Rooman alueella.