Humalaisten liukastelusta somehitti – piha oli selvästi liian liukas

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Alkoholi ja liukkaat kelit ovat riskialtis yhdistelmä. Tänä jouluna ulkona liikkuessa kannattaa olla tarkkana, sillä plus- ja miinuskelien välillä seilaavien säiden vuoksi pihat ja tiet ovat muuttuneet jääkentiksi.

Viraalina levinneellä brittiläisellä videolla nähdään, minkälainen yhdistelmä hiprakka ja teiden liukkaus voivat olla. Tilanne tosin etenee onneksi ennemminkin koomisissa kuin traagisissa merkeissä. Videolla kaksi kaverusta nähdään palaamassa kotiin pitkän jatkuneen illan päätteeksi.

Miehet saapuvat jään peittämään pihaan, kun toinen heistä kaatuu. Pian myös kaatujan hattupäinen kaveri liukastuu. Seuraa pitkään jatkuva komediaelokuvien kohtausta muistuttava tilanne, jossa kaverukset yrittävät toistuvasti kömpiä ylös vain kaatuakseen uudelleen.

@eddisonhalstead #fyp ♬ original sound – Eddison Halstead