Sähkön hinta vaikuttaa saunomiseen – joulusaunat lämpiävät silti

Koti & Asuminen Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Sähkön hinnan nouseminen on muuttanut suomalaisten saunomistapoja. Sauna from Finland -yhdistyksen teettämän kyselyn perusteella saunomisesta ei kuitenkaan tingitä jouluna useimmissa kodeissa. Vuoden 2022 aikana saunoneilta tiedusteltiin, kuuluuko saunominen edelleen heidän joulun viettoon.

70 prosenttia aikoi saunoa tänä jouluna kuten aiemminkin. Vain 5 prosentin mukaan saunominen kuuluu yleensä jouluun, mutta tänä jouluna sauna jää kylmäksi. Kyselyn perusteella suomalaiset saunovat edelleen lähes normaaliin tapaan. Saunomieskerrat ovat kuitenkin harventuneet hieman heinä-joulukuun aikana alkuvuoteen verrattuna.

Alkuvuodesta vähintään kerran saunovia oli 55, kun taas loppuvuodesta määrä oli laskenut 47 prosenttiin. Yleisimmin saunottiin sähkökiukaalla varustetussa kotisaunassa. Näin vastasi 46 prosenttia vuonna 2022 saunoneista. Puukiukaalla varustetussa kotisaunassa saunottiin toiseksi eniten 25 prosentilla.

Vastaajista joka toinen kertoi energian hinnan nousun vaikuttaneen saunomistapoihin aiinakin hieman. Yleisimpiä muutoksia olivat esimerkiksi saunaan meneminen heti kun se on lämmin, panostaminensaunomisen laadukkuuteen ja lyhyemmän ajan viettäminen saunassa. Energiansäästö on myös kannustanut 14 prosenttia vastaajista siirtymään julkisiin saunoihin. Tutkimuksen toteutti Sauna from Finland ry:n toimeksiannosta Tietoykkönen. Otoskoko oli 1000 haastattelua. Aineisto kerättiin 7.12.-14.12.2022 välisenä aikana.