Pet Shop Boys saapuu Suomeen – esiintyy heinäkuussa Helsingissä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Elektronisen popin suunnannäyttäjiin kuuluva Pet Shop Boys palaa Suomeen. Vuonna 1981 perustettu yhtye konsertoi heinäkuussa 2023 Helsingin jäähallissa. Se on osa Dreamworld: The Greatest Hits Live -kiertuetta.

Kiertueella Pet Shop Boys esittää kaikki uransa 22 Euroopassa top 10 -listoille noussutta hittiään. Näihin lukeutuvat muun muassa West End Girls, It’s a Sin ja Go West. Syntikkapopyhtyeen parhaillaan käynnissä olevaa kiertuetta on jo suitsutettu brittiläisessä mediassa.

Neil Tennantin ja Chris Lowen muodostama Pet Shop Boys on 40-vuotisen uransa aikana niittänyt valtavaa suosiota, ja 1990-luvulla se nimettiin Iso-Britannian historian menestyksekkäimmäksi duoksi. Suomessa yhtye on esiintynyt yhdeksän kertaa. Ensi kesän kymmenes Suomen konsertti järjestetään Helsingin jäähallissa 4. heinäkuuta 2023.