Naapuri ilmoitti muille: ”Vieraani parkkeeraavat tähän jouluna – vie autosi muualle”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jouluna kokoonnutaan rakkaiden kanssa viettämään rentouttavaa aikaa lahjojen jakamisen, hyvän ruoan ja yhdessäolon merkeissä. Eräs naapurin nainen on tottunut siihen, että hänen luokseen tulee jouluna vieraita. Aiempina vuosina nainen on saanut käyttää naapurinsa ajotietä parkkeeraukseen. Nyt naapurin talossa on uusi omistaja – eikä nainen hyväksy parkkiedun poistamista.

Nyt jo poistettu julkaisu kertoi Redditissä naisesta, joka jätti lapun naapurin postilaatikkoon. Lapussa luki: ”Minulle tulee vieraita 20.12.-2.1., jotka parkkeeraavat tiellesi. Pysäköithän autosi muualle.”

Mies oli raivoissaan lapusta etenkin, kun hän on leventänyt itse omaa ajotietään, jotta sille mahtuisi kaksi autoa vierekkäin. Lisäksi hän on joutunut hinauttamaan naapurin auton lukuisia kertoja pois ajotieltään, koska nainen ei usko, että sille ei saa enää parkkeerata ilman lupaa. Hän tarvitsee aluetta omaan käyttöönsä.

Ihmiset ovat neuvoneet miestä hyväksymään tielleen parkkeeramisen, mutta maksua vastaan. Pysäköinti voi kuumentaa herkästi tunteita, jos alueeseen liittyy epäsopua esimerkiksi lumitöiden tekemisen tai huonon parkkeerauksen vuoksi.