Sara Sieppi oli jäädä ilman yösijaa Afrikassa – Booking.com-majoitus olikin huijausta

Lifestyle Matkailu Ohhoh! Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Missinä ja monitoimijulkkiksena tunnetuksi tullut mallikaunotar ja yrittäjä Sara Sieppi on viettänyt Afrikassa joululomansa hänen poikaystävänsä, maajoukkueessa pelaavan Pyry Soirin, kanssa. Koko matka ei kuitenkaan ole sujunut täysin niin kuin Sieppi oli suunnitellut.

Sara Sieppi kertoo tuoreessa Instagram-julkaisussaan, että hän ja Soiri ajoivat Namibiasta Kapkaupunkiin ja heidän tarkoituksenaan oli viettää siellä yhdessä ja samassa majoituspaikassa koko loppumatka. Uudenvuoden aikaan majoitusta on hyvin hankalaa suositussa kohteessa enää saada, minkä vuoksi Sieppi olikin varannut heidän majapaikkansa jo hyvissä ajoin. Kävi kuitenkin ilmi, että häntä oli huijattu.

Nainen oli varannut majoituksen Booking.com-sivuston kautta pitäessään kyseistä palvelua luotettavana. Majoitus oli kuitenkin ollut huijausta eikä mitään oikeaa varausta tähden nimellä ollutkaan. Majapaikka oli varattu eteenpäin Airbnb-sivustolta, mutta huijarit olivat kopioineet majapaikan tiedot myös Booking.com-sivustolle, josta Sieppi oli varannut majoituksen.

Lopulta Sara Sieppi oli saanut rahat majoituksesta takaisin, mutta täydessä kaupungissa he olivat joutuneet hyppelehtiä hotellista toiseen joka päivä peruutuspaikkoja metsästellen. Lopulta uusivuosi vaihtuikin Kapkaupungin sijasta pienessä kaupungissa Franschhoekissa, josta pariskunta oli onnistunut varaamaan majoituksen.