Queen-kitaristi Brian May sai ritarin arvonimen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Queen-yhtyeen kitaristi Brian May on nyt Sir Brian Harold May. Muusikko on nimittäin saanut kotimaassaan Britanniassa ritarin arvonimen. Hän on mukana vastikään julkistetussa tittelin saaneiden listalla.

Brian May oli yksi 1 000 ihmisestä, joille Kuningas Charles jakoi arvonimiä ensi kertaa valtaan nousunsa jälkeen. CNN:n mukaan hänet nimettiin ritariksi palvelustaan musiikin ja hyväntekeväisyyden eteen. Mayta kuvailtiin muusikoksi, lauluntekijäksi ja eläinten hyvinvoinnin puolestapuhujaksi.

– Tämä on erittäin jännittävää ja teiltä kaikilta saamani rakkaus ja tuki on koskettavaa. Aion tehdä parhaani ansaitakseni arvonimen, May kertoi Instagramissa.

Brian May on paitsi arvostettu muusikko, myös astrofysiika tohtori. Hänet tunnetaan myös kannannotoistaan eläinoikeuksien puolesta ja esimerkiksi ketunmetästystä vastaan. May on aikaisemmin saanut Brittiläisen imperiumin ritarikunnan komentajan arvonimen musiikin parissa saavutetuista ansiosta.