Hurja saalis – 12-vuotias kalastaja saalisti valkohain

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Valkohain tarttuminen vieheeseen voi kuulostaa pelkältä kalajutulta, mutta eräälle 12-vuotiaan pojalle siitä tuli todellisuutta. Hän onnistui nappaamaan 200-kiloisen vonkaleen perheensä kalastusreissulla Floridassa.

Fort Lauderdalessa perheensä kanssa lomaillut Campbell Keenan oli kalastamassa veneestä käsin, kun hän tunsi jonkin suurikokoisen tarttuneen syöttiin. Campbellin vanhemmat syöksyivät apuun, jotta poika ei päätyisi itsekin mereen. Perheen yllätykseksi vieheeseen näytti tarttuneen valkohai.

Pian myös veneen miehistö auttoi poikaa hain kanssa. Vieheesen tarttuneen eläimen todettiin olleen noin kolmimetrinen naaraas. Valkohai merkittiin tutkijoita varten ja vapautettiin takaisin mereen.

– Pysyttelin haista noin metrin päässä. Mutta kapteeni meni aivan hain lähelle ja merkkasi sen, Campbell kuvaili ABC News -uutissivustolle.