Myyrmannissa voi törmätä yllättävään näkyyn – lentokone kauppakeskukseen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vantaalla sijaitsevassa kauppakeskus Myyrmannissa voi päästä ihastelemaan yllättävää näkyä. Keskelle kauppakeskusta on asetettu näytille aito lentokone.

Myyrmannissa esillä oleva kone on MAF:n Cessna 206. Kauppakeskuksen mukaan lentokone on nähtävissä 15. maaliskuuta 2023 asti. Kuvia ja videoita lentokoneesta on julkaistu Myyrmannin sosiaalisen median tileillä.

– Myyrmanniin on liidellyt eläkelöitynyt OH-MAF avustuslentokone! Tule hämmästelemään konetta ja samalla tutustumaan koneen mielenkiintoiseen historiaan Myyrmanniin, julkaisussa kerrotaan.

Cessna 206 -kone tunnettiin Suomessa myös lempinimellä peltienkeli. Konetta käytettiin esimerkiksi lähetystyössä Afrikassa ja Aasiassa. Kun kone lopulta poistettiin käytöstä, on se ollut esillä näyttelyissä eri puolilla maata.