Justin Bieber myi kappaleidensa oikeudet jättisummalla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Poptähti Justin Bieber on myynyt oikeudet koko kappaletuotantoonsa 200 miljoonalla dollarilla. Kauppaan kuuluvat Justin Bieberin pophitit Babysta Sorryyn. Sopimuksen piirissä ovat kaikki Justin Bieberin kuusi albumia.

Koko Justin Bieberin kappaletuotanto mastereineen on nyt Hipgnosisin omistuksessa. Mukana on yhteensä 290 nimikettä. Bieber on julkaissut 13-vuotiaasta lähtien.

Kaupan taloudellisia yksityiskohtia ei ole julkistettu, mutta Billboard Magazine raportoi, että kaupan arvo oli arviolta 200 miljoonaa dollaria. Hankinta kuuluu suurimpiin alle 70-vuotiaan artistin kanssa tehtyihin kauppoihin koko kaupallisen musiikin historiassa.

– Justin Bieberin vaikutus globaaliin kulttuuriin viimeisten 14 vuoden aikana on ollut todella merkittävä, sanoi Merck Mercuriadis, Hipgnosis Song Managementin perustaja.