Mischa Bartonin kohupaljastus: ”Kehotettiin sänkyyn Leonardo DiCaprion kanssa”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hollywood-tähti Mischa Barton on aloittanut uransa näyttelijänä jo lapsena. Mischa Bartonin moni muistaakin muun muassa suositusta O.C. -nuortensarjasta. Sen jälkeen kaunotar oli yksi niistä tähdistä, joiden elämää katsojat pääsivät uudella The Hills: New Beginnings -tuotantokaudella seuraamaan.

Mischa Barton on nyt tehnyt kohupaljastuksen. 37-vuotias nainen on kertonut Daily Mail -sivuston mukaan, että häntä on 19-vuotiaana kehotettu harrastamaan seksiä Leonardo DiCaprion kanssa. Leonardo DiCaprio oli tällöin 30-vuotias eikä Bartonia lähtökohtaisesti kiinnostanut vanhemmat miehet. Naisen tiedottajan mukaan se olisi ollut hyvä idea ja auttanut edistämään Mischa Bartonin uraa. Tähti päätti kuitenkin olla toimimatta tiedottajansa ehdottamalla tavalla.

Viime vuosien aikana Mischa Bartonin työtahti on romahtanut. The Hills -sarjassa nähtiinkin vilaus siitä, kun tähti juoksi roolitustilaisuuksissa ja pyrki eri projekteihin mukaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Näyttelijänä menestyminen ja menestyksen ylläpitäminen ei ole Hollywoodissa helppoa, minkä kuuluisa kaunotarkin on saanut nyt huomata.