Rust-elokuvan filmaus jatkuu keväällä – kuvaajan kuolinlaukaus keskeytti projektin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lännenelokuva Rustin kuvaukset jatkuvat keväällä. Tuotanto keskeytettiin vuonna 2021, kun kuvaaja Halyna Hutchins sai surmansa. Hän menehtyi näyttelijä Alec Baldwnin ampumaan luotiin. Aseessa piti olla paukkupatruuna.

Tuottajat ovat nyt vahvistaneet, että elokuvan kuvaamista jatketaan myöhemmin tänä vuonna. Samaan aikaan on meneillään dokumentti Halyna Hutchinsin elämästä. Projekti sisältää elokuvan valmistumisen ja sitä kehitetään hänen leskeksi jääneen miehensä tuella.

– Vaikkakin tilanne on katkeransuloinen, olen kiitollinen siitä, että entiseen tuotantoryhmään on liittynyt loistava ja omistautunut tiimi, joka on sitoutunut saattamaan nyt päätökseen sen, minkä Halyna ja minä aloitimme, surmanluodista loukkaantunut ohjaaja Joel Souza sanoi lausunnossaan Deadlinen mukaan.

Alec Baldwin palaa myös täydentämään elokuvaa. Hänet todettiin tammikuussa syylliseksi Halyna Hutchinsin kuolemantuottamukseen. Tuomio annetaan myöhemmin ja se voi olla jopa viiden vuoden vankeusrangaistus. Rust-elokuvan entinen aseteknikko Hannah Gutierrez-Reed sai saman syytteen.