Alec Baldwinin ampumistapauksen syytteet lievenivät

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalaisen Rust-elokuvan kuvauspaikalla tapahtui yli vuosi sitten tragedia. Näyttelijä Alec Baldwin ampui vahingossa kuvaaja Halyna Hutchinsin kuoliaaksi aseella, jossa piti olla paukkupatruuna. Häntä syytetään kuolemantuottamuksesta.

Baldwinia vastaan nostetut syytteet ovat nyt lieventyneet. Baldwinin asianajajat huomauttivat New Mexicon osavaltion aselain muuttuneen vasta ampumisen jälkeen. Uuden lain mukaan teosta olisi voinut koitua viiden vuoden vankeustuomio, mutta tapahtuma-aikana voimassa olleen lain mukaan rangaistus oli enintään 18 kuukautta.

Syyttäjä myöntyi Baldwinin asianajajien vaatimukseen. Syyte muuttui BBC:n mukaan myös elokuvan aseiden turvallisuudesta tuotannossa vastanneen Hannah Gutierrez-Reedin kohdalla. Myös häntä syytetään kuolemantuottamuksesta.

Onnettomuus tapahtui New Mexicon Santa Fessä lokakuussa 2021. Baldwin laukaisi aseen harjoitellessaan sen käyttöä. Ase oli ladattu paukkupatruunoiden sijaan oikea luoti, joka surmasi kuvaaja Huthinsin ja haavoitti ohjaaja Joel Souzaa.