Pink pestasi 11-vuotiaalle tyttärensä töihin kiertueelle – palkkaneuvotteluissa parantamisen varaa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Rock-vaikutteista popmusiikkia tekevä vahvaääninen Pink julkaisi 17. helmikuuta uuden albumin, joka kantaa nimeä Trustfall. Albumi on peräti naisen yhdeksäs albumi, jonka julkaisun siivittämänä tähti aloittaa suuren kiertueen.

Kiertueesta on tulossa perhetapahtuma, johon Pink ottaa myös lapsensa mukaan. 11-vuotiaalle Willow-tyttärelle on myös konserttien aikana töitä tarjolla. Willow toimii takahuoneessa konserttien ajan auttamassa tanssijoita, jotka juoksevat lavan taakse vaihtamaan asujaan.

Pink kertoi Popsugar-sivuston mukaan opettaneensa tyttärelleen palkkaneuvottelutaitoja. Äiti oli kertonut lapselleen maksavansa hänelle aina minimipalkkaa kunkin keikkapaikan mukaan. Tähti arvioi palkan olevan noin 22,5 dollaria. Tähän tytär oli vastannut haluavansa mielummin 20 dollaria, koska siten hänen on helpompi pysyä laskuissa oman palkkansa suhteen.

– Ei palkkaa näin neuvotella. Sinun pitää sanoa, että haluat 25 dollaria jos haluat helpommin laskettavissa olevan summan, Pink oli ohjeistanut tytärtään huvittuneena.