Asiantuntija tyrmää myyttejä ravitsemuksesta – kaikki rasva ei ole pahasta

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen New Yorkissa asuva ja yrittävä Nora Minno on rekisteröity ravitsemusterapeutti. Hän törmää jatkuvasti ravintoon liittyviin myytteihin ja on nyt päättänyt oikoa niistä viisi yleisintä. Väärinkäsitykset voivat johtaa epämääräiseen ruokavalioon.

– Minulla on hyviä uutisia kaikille teille hiilihydraattien ystäville. Hiilihydraatit ovat ystäviä, ja itse asiassa ne ovat todella tärkeä osa terveellistä, tasapainoista ruokavaliota, Minno aloittaa Sheinelle Jonesin haastattelussa vieraillessaan Today-ohjelmassa.

– Ne ovat kehomme ja aivojen ensisijainen polttoaineen lähde, ne auttavat ruuansulatuksessa ja saavat meidät hyvälle tuulelle. Ota ruokavalioon mukaan hedelmät, vihannekset, täysjyväviljat ja palkokasvit.

Sen lisäksi hän antaa ihmisille luvan käyttää pakaste- ja säilykevihanneksia. Ravintoarvoiltaan tuotteet ovat samaa kaliiberia, ainoastaan maku voi poiketa tuoretuotteen ja säilötyn välillä. Maitoasiassa hän puolestaan on tiukkana. Kasvipohjaiset maidot eivät ole terveellisempiä kuin lehmänmaito, vaikka niin saatetaan joskus väittää.

– On hyvä asia, että on niin monia vaihtoehtoja, etenkin maidottomille ihmisille, mutta lehmänmaito on silti todella loistava valinta. Yksi kuppi rasvatonta maitoa sisältää 10 grammaa proteiinia ja neljänneksen päivittäisestä kalsiumtarpeesta, Minno kehuu.

Minno haluaa kumota myytin siitä, että soija aiheuttaa rintasyöpää. Soijan sisältämät estrogeenit ovat hyvin erilaisia kuin nisäkkäiden estrogeenit. Hän myös tuomitsee 90-luvun rasvattomien ruokien villityksen. Voimme saada hyviä rasvoja syömällä runsaasti avokadoja, pähkinöitä, siemeniä, oliiviöljyä ja rasvaista kalaa, kuten lohta.

– Rasvat, ennen kaikkea mono- ja monityydyttymättömät rasvat, ovat meille todella hyviä. Nämä rasvat voivat auttaa suojaamaan sydäntämme. Tämä johtuu siitä, että kertatyydyttymättömät ja monityydyttymättömät rasvat voivat auttaa lisäämään HDL-kolesterolia eli hyvää kolesterolia ja alentamaan LDL- tai huonoa kolesterolia.