Avioliitto alkoi yllättävissä merkeissä – hääpari jouduttiin pelastamaan hissistä köydellä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalaisen pariskunnan avioliitto alkoi odottamattomissa merkeissä Pohjois-Carolinan osavaltiossa. Heidät jouduttiin pelastamaan jumiin jääneestä hissistä vain tunteja häiden jälkeen.

Panav ja Victoria Jha olivat juhlimassa häitään, kun heidän hissinsä Charlotten Grand Bohemian Hotelissa jäi jumiin kerrosten välillä. Hääparin lisäksi hississä oli mukana heidän hääseurueensa jäseniä. Paikalle kutsuttu palokunnan yksikkö totesi, ettei kyse ollut aivan tavanomaisesta hissihälytyksestä.

– Kävimme läpi normaalin vianetsinnän eikä mikään vaikuttanut toimivan. Lopulta tajusimme, että jouduimme pelastamaan heidät köyden avulla, palomies David Budd kertoi WBTV-uutissivustolle.

Pelastajat laskivat hissiin köyden. Heidän täytyi nostaa hääpari ja juhlavieraat ylös hissistä yksi kerrallaan. Hiedät saatiin pois pinteestä noin kaksi ja puoli tuntia ongelman alkamisen jälkeen.

– Se oli villi mutta hullu ja hauska kokemus, joka jää varmasti mieleen, Victoria Jha kuvaili.