Daft Punk julkaisee ennenkuulematonta musiikkia – mukana viimeisen albumin uusintajulkaisulla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ranskalainen elektronisen musiikin duo Daft Punk lopetti toimintansa vuonna 2021. Yhtyeeltä tullaan kuitenkin kuulemaan pian vielä uutta musiikkia, ainakin tavallaan. Luvassa on ennenkuulemattomia kappaleita yli puolen tunnin edestä.

Daft Punk julkaisee 10-vuotisjuhlapainoksen Random Access Memories -albumistaan. Levy jäi duon viimeiseksi kokopitkäksi albumiksi. Daft Punkin tiedotteen mukaan levyn uusintajulkaisu sisältää yhdeksän aikaisemmin julkaisematonta kappaletta, joiden pituus on yhteensä 35 minuuttia.

Random Access Memories sai ilmestyessään ylistävän vastaanoton. Albumi toi Daft Punkille vuonna 2014 yhteensä viisi Grammy-palkintoa. -
Levyn juhlapainos julkaistaan 12. toukokuuta sekä kolmen vinyylilevyn pakettina, kahden CD:n pakettina että ladattavassa muodossa.