Musiikki voi soida Tampereen terasseilla öisinkin – kunhan äänenvoimakkuus pysyy maltillisena

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tampereella suunnitellaan äänentoistolaitteiden käytön sallimista myös yöaikaan. Se tarkoittaisi, että esimerkiksi terasseilla voitaisiin soittaa musiikkia myös kello 22 jälkeen. Ehtona on, että äänenvoimakkuus pysyy maltillisena.

Nykyisten määräysten mukaan äänentoistolaitteita ei saa käyttää kello 22 ja 7 välisenä aikana. Uusien määräysten myötä terasseilla saadaan soittaa musiikkia myös kyseisenä aikana, kunhan se ei aiheuta häritsevää melua tarjoilu-, tapahtuma- tai toiminta-alueen ulkopuolella. Ympäristöviranomainen voi vevoittaa yrityksen teettämään melunmittauksen häiritsevyyden selvittämiseksi.

Aamulehden mukaan tukintaohje antaa äänenvoimakkuuden ylärajaksi 50 desibeliä alueen välittömässä läheisyydessä. Se vastaa suurin piirtein rauhallisen puheen voimakkuutta. Äänentoistolaitteet tulee suunnata niin, ettei musiikista aiheudu häiriöitä alueen ulkopuolelle.