Farrah Abrahamin tytär sai lävistyksen syntymäpäivälahjaksi: ”Parempi kuin huumeet ja kuolema!”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Teiniäitinä kuuluisuuteen noussut Farrah Abraham sai sittemmin potkut MTV:n Teen Mom -sarjasta, koska nainen siirtyi aikuisviihdealalle ja teki aktiivisesti pornoa. Hän on saanut lokaa niskaansa myös Sophia-tyttönsä kasvatusmetodeista. Hän on muun muassa sallinut tytön käyttää meikkiä jo alakouluikäisenä.

Farrahin tytär Sophia Abraham täytti äsken 14 vuotta. Viime vuoden tapaan tyttö sai syntymäpäivälahjaksi uuden lävistyksen. Viime vuonna häneltä lävistettiin sierainten väliseinämä, eli septum, tänä vuonna hän sai alahuuleensa kaksi lävistystä, yksi kummallekin puolelle suuta.

Farrah Abraham on saanut runsaasti negatiivista palautetta asiasta. Hän puolustautuu, että samaan aikaan arvostelijoiden omat lapset käyttävät päihteitä ja harrastavat irtosuhteita. Hän antaa lapsensa ottaa lävistyksiä, joista voi päästä tarvittaessa myöhemmin myös eroon. Hän ei halua tyttärensä kokeilevan huumeita ja kuolevan niihin. Lävistykset ovat pieni paha sen rinnalla, Abraham sanelee TMZ-lehdelle.

@farrahabraham @sophialabraham HAPPY 14th Birthday! #snakebite & #earlobe piercing party! 6 piercings later #snakebitepiercings you match your snake 🐍 can you even eat your cake ? 🎂 #fyp #birthday #birthdaygirl #birthdaygift #fy #lippiercing #genz #y2k #alt #grunge #gothic #emo #xyzbca ♬ Like I Can – Sam Smith