Amerikkalaiskoomikko hehkuttaa Sisu-elokuvaa: ”Sitä mitä Amerikka tarvitsee”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen Patton Oswalt tunnetaan niin koomikkona, näyttelijänä kuin käsikirjoittajanakin. Muun muassa Reno 911 -sarjasta ja lukuisista Marvel-tuotannoista tuttu tähti on nyt hehkuttanut suomalaista Sisu-elokuvaa.

Oswalt kertoi Twitterissä nähneensä sekä tuoreen John Wick: Chapter 4 -elokuvan että Sisun tuplanäytöksessä. Hän kehui John Wickiä, mutta suurimmat hehkutukset koomikko antoi suomalaiselle toimintaelokuvalle. Hän kuvaili sitä Iggy Popin Raw Power -levyn elokuvavastineeksi.

– Kaikesta ylimääräisestä riisuttu, vauhdikas ja iskevä. Kuin Mad Max: Fury Road panssarivaunuilla, maamiinoilla ja hakulla, Oswalt kuvaili.

– Sisussa natsipaskiaisia tuhotaan mitä graafisemmilla, kivuliaammilla ja ansaitun väkivaltaisemmilla tavoilla. Se on juuri sitä, mitä Amerikka tarvitsee juuri nyt. Uskon sen menestyvän, sillä juuri tätä ihmiset kaipaavat, Oswalt jatkoi.

Oswalt ei ole ainoa taho, joka on hehkuttanut Jalmari Helanderin ohjaamaa ja Jorma Tommilan tähdittämää elokuvaa Suomen ulkopuolella. Arvosteluja yhteen niputtavalla Rotten Tomatoes -sivustolla elokuvan tuoreusprosentti on pyöreät 100. Se tarkoittaa arvostelujen olleen lähes pelkästään positiivisia.