Donald Trump sai rikossyytteen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen entistä presidenttiä Donald Trumpia vastaan on nostettu rikossyyte. Valamiehistö äänesti talousrikossyytteiden nostamisen puolesta New Yorkissa. Trump on ensimmäinen rikossyytteeseen asetettu Yhdysvaltojen presidentti.

Syytteet liittyvät The Guardian -lehden mukaan aikuisviihdetähti Stormy Danielsin, oikealta nimeltään Stephanie Cliffordin väitteisiin siitä, että Trump olisi maksanut hänet hiljaiseksi. Cliffordin mukaan hänellä oli suhde Trumpin kanssa, jonka tämä halusi pimentoon vaalikampanjansa aikana. Clifford kertoo saaneensa 130 000 dollaria Trumpin asianajajalta pysyäkseen hiljaa asiasta.

Hiljaiseksi maksaminen ei sinänsä ole laitonta Yhdysvalloissa. Trumpin omistaman Trump Organizationin epäillään kuitenkin merkinneen maksut valheellisesti oikeudenkäyntikuluiksi. Se olisi valamiehistön mukaan rikkonut osavaltion lakia.

Trump oli rikossyytteistä raivoissaan omassa Truth Social -somepalvelussaan. Hänen mukaansa kyse on poliittisesta vainosta. Trumpille ja hänen avustajilleen kerrotaan tulleen yllätyksenä, että syytteet nostettiin niin nopealla aikataululla.