Kate Hudson muistelee uransa alkua: ”Naisille oltiin niin ankaria”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hollywood-tähti Kate Hudson on kolmen lapsen äiti. Hänellä on 18- ja 11-vuotiaat pojat Ryder ja Bingham sekä neljävuotias tytär Rani Rose. Kolmannen raskautensa jälkeen nainen on keskittynyt erityisen paljon terveellisiin elämäntapoihin ja liikuntaan saadakseen vartalonsa takaisin mittoihin, joihin tähti on tottunut.

Kate Hudson on nykyään myös yrittäjä ja viettää paljon aikaansa urheiluvaatemerkkinsä ja lisäravinneyrityksensä parissa. 43-vuotias Hudson onkin nyt muistellut sitä miten erilaista median valokeilan alla oleminen oli nuorena kun hän nousi kuuluisuuteen ja esiintyi monissa menestyneissä elokuvissa.

Kate Hudson on kertonut People-sivuston mukaan pitäneensä lehdistöä hyvin raadollisena ja ankarana etenkin naisille. Kuvia otettiin hameen alta ja paljasta pintaa sekä selluliittia kuvattiin. Naiset saivat jatkuvasti kuulla olevansa liian laihoja tai liian lihavia.

Kate Hudson on muistellut ajatelleensa, että valheelliset otsikot tuntuivat niin epäoikeudenmukaisilta ja ne monesti pilasivat Hudsonin päivän. Nainen ei voinut ikinä jutella miehillekään julkisilla paikoilla, koska lehdet kirjoittelivat heti hänen seurustelevan.