Näitkö ketun tai siilin Helsingissä? City-eläimistä kaivataan nyt havaintoja

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomessa eläviin nisäkkäisiin voi törmätä muuallakin kuin luonnon helmassa. Monia lajeja nähdään myös kaupungin sykkeessä, ja nyt niistä kaivataan havaintoja Helsingissä. Havaintoja kerätään Helsingin kaupungin ja Helsingin yliopiston metsäekologian laitoksen lajikeruussa.

Lajikeruussa toivotaan havaintoja Helsingissä liikkuvista ketuista, mäyristä, supikoirista, oravista, rotista ja siileistä. Useimmista lajeista kerättiin havaintoja myös 10 vuotta sitten karttakyselyllä. Nyt kiinnostuneita ollaan myös oravahavainnoista.

– Orava on helposti havaittava ja ajoittain runsaskin nisäkäs. Se on kuitenkin Suomessa taantunut, ja sillä on ollut tässä välissä huonoja aikoja etenkin kuusen heikkojen siemenvuosien takia, mikä vaikuttaa myös kaupunkioravien ravinnonsaantiin. Meitä askarruttaa, mikä on Helsingin nimikkoeläimen tilanne juuri nyt, ympäristötarkastaja Raimo Pakarinen kertoo tiedotteessa.

Kaikki kyselyn lajit ovat sopeutuneet kaupunkielmään, mutta niiden tottuminen ihmisen ja muiden häiriötekijöiden läsnäoloon on vielä eri vaiheessa. Havaintoja voi jättää 31. lokakuuta 2023 asti Laji.fi-palvelussa olevalla verkkolomakkeella.