Helsingin keskustassa todistettiin maanantai-iltana 3. huhtikuuta takaa-ajoa. Se ai alkunsa hätäkeskuksen saatua ilmoituksen holtittomasti Mannerheimintiellä Simonkadun risteyksen kohdalla ajaneesta kuljettajasta.
Poliisi yritti tiedotteensa mukaan pysäyttää kuljettajan Ullanlinnassa Kaivopuiston kohdalla. Kuski kuitenkin lähti ajamaan poliisia pakoon. Hänen epäillään ajaneen huomattavaa ylinopeutta ja aiheuttaneen lukuisia vaaratilanteita.
Poliisi luopui lopulta takaa-ajosta sivullisille aiheutuneen vaaran vuoksi. Komisario Riku Korpelan mukaan miehen olinpaikka selvitettiin poliisin omalla tiedonhankinnalla. Hänet otettiin kiinni Unioninkadulla.
Kuljettaja oli ennen kiinniottoa jättänyt ajoneuvonsa Aleksanterinkadulle ja jatkanut matkaansa jalan. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Helsinki, liikenne, Poliisi Suomi tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.