Big Brotherin pariskunta Anu ja Helmeri erosivat

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vuoden 2019 Big Brother Suomi -talossa tavanneet ja sittemmin virallisesti seurustelun aloittaneet Anu Puumalainen ja Helmeri Pirinen ovat eronneet. Pariskunta erosi ensimmäisen kerran jo muutama vuosi sitten, mutta he palasivat yhteen.

Helmeri Pirinen vahvisti pariskunnan eroon Instagramin Tarinat-osiossa jo maaliskuussa. Hän vietti sen jälkeen aikaansa Fuengirolassa toisen Big Brother -ohjelman kilpailijan, Kristian Heiskarin luona. Tarkkasilmäiset fanit ovat huomasivat jo alkuvuodesta, että Helmeri ja Anu eivät viettäneet edes ystävänpäivää yhdessä tänä vuonna, joten ero on ollut kaiketi ilmassa jo pidemmän aikaa.

Helmeri on julkaissut paljon hyväntuulisia videoita verkkoon, joten hän on mennyt elämässään ponnekkaasti eteenpäin. Mies on ammattiscoottaaja ja oman FinScooter-yrityksensä toimitusjohtaja.