Mitä ihmettä Teksasissa tapahtuu? Joku leikkaa nautojen kieliä laserin tarkasti

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Nautaeläin löydettiin mystisesti kuolleena laidunalueeltaan Yhdysvaltojen Teksasissa. Tarkempi selvitys osoitti, että sen kieli oli täysin poistettu, eikä missään ollut merkkejä verestä. Mysteeri on tuttu myös muilta osavaltion alueilta, mutta tämä lehmä löydettiin Itä-Teksasista, Madison Countysta.

Madison Countyn karjankasvattajat löysivät kuusivuotiaan pitkäsarvisen lehmän makaavan kyljellään kuolleena keskeltä valtatietä. Sheriffin toimiston mukaan eläimen kieli oli poistettu kehosta ilman verenvuotoa. Leikkausjälki on viranomaisten mukaan suora ja puhdas, sillä leikkaus on tehty erittäin tarkasti.

Lehmä ei näyttänyt kamppailevan ennen kuolemaansa. Alueelta ei myöskään löytynyt jalanjälkiä tai renkaiden jälkiä. Karjankasvattajat sanoivat myös, ettei yksikään raadonsyöjä tai linnut ole mennyt ruholle ja se on säilynyt koskemattomina useita viikkoja. Viranomaiset havaitsivat, että Teksasin valtateiden varsilla oli sattunut viisi muuta samanlaista tapausta Brazosin ja Robertsonin piirikunnissa. Yksikään lehmistä ei näyttänyt kamppailevan kuollessaan, viranomaiset sanoivat.