Sisarvaimojen Gwendlyn Brown: ”Robyn ei ole kiinnostunut muista”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sisarvaimot-sarjassa esiintyvä Gwendlyn Brown on Christine Brownin ja Kody Brownin tytär. Hän oli ensimmäinen henkilö, joka kertoi äitinsä eronneen Kodysta ja paljasti myös Janellen lähteneen lätkimään suhteesta. Nyt nainen kertoo, että näkee Robynin kaksinaamaisena, eikä Kodyn suosikkivaimo halua olla missään tekemisissä muiden sisarvaimojen perheiden kanssa.

Gwendly pohdiskeli tällä viikolla Sisarvaimojen 17. tuotantokautta katsoessaan, että Robyn puhuu palturia. Nainen väitti, että hän on aina haaveillut laajan moniavioisen perheen yhdistämisestä. Suurperheessä elänyt Gwendlyn on saanut naisesta aivan toisenlaisen kuvan.

– Robyn on tehnyt selväksi, ettei hän enää näe itseään osana perhettä. Hän sanoo, että haluaa meidän olevan suuri ja onnellinen perhe, mutta kokemukseni mukaan se ei ole totta, Gwendlyn pohdiskelee.

Gwendlyn kritisoi aiemmin isäänsä monella tapaa, esimerkiksi moitti miestä Merin kohtelusta. Myöhemmin Gwendlyn kertoi faneilleen, että Kody on huutanut hänelle lukuisia kertoja vuosien varrella. Lisäksi hän vastasi myöntävästi, kun fani kysyi, oliko Kody koskaan ollut fyysisesti väkivaltainen ketään perheenjäsentä kohtaan.