Nicolas Cagen ensimmäiset muistot ovat äidin kohdusta: ”Näin kasvoja pimeässä”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Nicolas Cage on yhdysvaltalainen näyttelijä ja tuottaja, joka on tunnettu monipuolisesta urastaan elokuvamaailmassa. Cage on myös esiintynyt lukuisissa elokuvissa, jotka ovat saavuttaneet kulttimaineen, kuten 1988 vuonna julkaistu Vampyyrin suudelma -niminen elokuva.

Nicolas Cage näyttelee Nicholas Houltin kanssa uudessa Renfield-kauhuelokuvassa. Cage on 14. huhtikuuta ensi-iltansa saaneessa elokuvassa Draculan roolissa, ja näyttelijä onkin tehnyt nyt paljon haastatteluja elokuvaan liittyen. Nyt mies on kertonut poikkeuksellisen hyvästä muististaan.

Nicolas Cage on kertonut People-sivuston mukaan, että hänen ensimmäiset muistonsa ovat jo äidin kohdusta. ”Näin kasvoja pimeässä, mutta ehkä ne olivat ääniaaltoja, jotka resonoivat lävitseni”, Cage kuvaili. 59-vuotias näyttelijä myönsi itsekin ajattelevansa, että se kuulostaa hieman omituiselta, mutta hän silti uskoo ensimmäisten muistojensa olevan kohdusta.