Erika Persson paljasti rantakuntonsa somessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessakin taannoin suositukset nousseesta Ruotsin miljonääriäidit -realitysarjasta tutuksi tulleen realitypersoona Gunilla Perssonin tytär Erika Persson on ollut jo vuosien ajan arvostelun kohteena joidenkin mielestä liian rohkeiden kuviensa takia. Nykyisin Erika on 21-vuotias, mutta saanut jo vuosia sitten Gunilla-äidiltään siunauksen poseerauksilleen.

Mummonsa taannoin menettänyt Erika poseeraa nyt rohkeissa kuvissa, sillä hänet on ikuistettu kameran edessä vaaleanpunaisiin biksuihin pukeutuneena. Kuvat ovat saaneet hänen seuraajansa innostumaan toden teolla.

Erikan rohkeat somekuvat ovat saaneet viime aikoina myös kritiikkiä. Osa ihmisistä on myös puolustellut nuorta televisiotähteä, sillä hoikat naiset eivät heidän mukaansa ansaitse arvostelua osakseen siinä missä eivät lihavatkaan. Tärkeintähän on olla terve, olipa vartalo minkä mallinen tahansa. Erika on joka tapauksessa monille ikätovereilleen nykyisin roolimalli, jonka suosiota paheksunta vain kasvattaa.