Cherin suhde 40 vuotta nuorempaan ei kestänyt – erosi Alexander Edwardsin kanssa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Laulajalegenda Cher alkoi tapailemaan 37-vuotiasta musiikkituottajaa Alexander Edwardsia viime vuoden puolella. Pariskunnan suhde on eteni alkuvuodesta vakavammalle tasolle kun he pääsivät tapaamaan toistensa lapset. Nyt rakastavaiset ovat kuitenkin päätyneet eroon.

Cher ja Alexander Edwards ovat Glamour-sivuston mukaan päättäneet erota. 76-vuotias popikoni nähtiin ensimmäisiä kertoja 40 vuotta nuoremman Alexander Edwardsin kanssa viime vuoden marraskuussa. Pian sen jälkeen he tekivät sosiaalisessa mediassa suhteestaan virallista.

Pariskunnan lempi ei ehtinyt leiskumaan kuin vajaan puolen vuoden ajan. Ero on lähipiirin mukaan tapahtunut sulassa sovussa. Vielä ei kuitenkaan ole varmaa tulevatko he tekemään yhteistyötä musiikin saralla. Suhteen aikana Cher ilmoitti, että Alexander Edwards tulisi tuottamaan hänen seuraavat kaksi albumillista musiikkia.