Myleene Klass biksuissa selviytymään viidakkoon – näin upealta näyttää

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositun Hear’Say-tyttöbändin riveistä aikoinaan julkisuuteen noussut Myleene Klass tunnetaan kotimaassaan Iso-Britanniassa musiikkiuransa lisäksi myös esimerkiksi televisiojuontajana. Hän on viettänyt muutaman viime vuoden ajan hiljaiseloa pintajulkisuudesta, mutta jakaa seuraajilleen edelleen tyylikkäitä kuvia.

Nyt Klass on tehnyt paluun Olen julkkis -realityohjelmaan, jossa joukko julkkiksia kisailee selviytymisestä viidakossa. Myleene luonnollisesti selviytyy kisassa pääosin biksuihin pukeutuneena. Nyt kisasta on jaettu myös kuva kaunottaren sosiaaliseen mediaan.

Myleene Klass kuului Popstar-sarjassa alkunsa saaneeseen Hear’Say -tyttöbändiin. Yhtyeen hajoittua vuonna 2003 hän aloitti soolouran. Sittemmin tähti on muun muassa toiminut televisiojuontajana ja julkaissut oman treenivideonsa. Hän osallistui jokunen vuosi sitten myös suosittuun Olen julkkis -realityohjelmaan, johon hän on nyt tehnyt paluun.