Norjan Euroviisuedustaja Alessandra saapuu keikalle Suomeen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Norjaa edustaa tänä vuonna Euroviisuissa 20-vuotias norjalais-italialaien laulaja Alessandra. Käärijän ja Ruotsin edustaja Loreenin tavoin Alessandra eteni Euroviisujen tiistain semifinaalista lauantain finaaliin.

Alessandran voi nähdä esiintymässä lähitulevaisuudessa myös Suomessa. Norjalaislaulaja nousee Helsingin Tavastia-klubin lavalle ensi vuoden alussa, 24. tammikuuta 2024. Keikan 28 euron hintaiset liput tulevat myyntiin Tiketissä perjantaina 12. toukokuuta.

Alessandra nousi kotimaassaan julkisuuteen vuonna 2022 osallistuttuaan Norjan The Voice -kilpailuun. Vaikka hän putosi Voicesta livevaiheessa, voitti laulaja Queen of Kings -kappaleellaan Norjan Euroviisukarsinta Melodi Grand Prixin yleisön ja tuomariston puolelleen. Kappale on sittemmin kerännyt suoratoistopalveluissa yli 42 miljoonaa toistoa.