Hätäpuheluun vastaus viime vuonna kolmessa sekunnissa – yksi ilmiö rasittaa hätäkeskuksia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomen hätäkeskusksissa käsiteltiin viime vuonna yhteensä lähes kolme miljoonaa hätäilmoitusta. Hätäkeskuslaitoksen mukaan ilmoitusten kokonaismäärä kasvoi viidellä prosentilla edellisvuoteen verrattuna, mutta niihin vastattiin silti nopeammin.

112-hätäpuheluun vastattiin viime vuonna keskimäärin kolmessa sekunnissa. Vielä vuonna 2021 vastausnopeus oli keskimäärin neljä sekuntia. Vuorokaudessa vastattujen hätäilmoitusten keskiarvo oli noin 8 000, mikä oli 400 puhelua vuorokaudessa enemmän kuin kahtena edellisvuotena.

Hätäkeskuslaitoksen mukaan päivystäjien yhtenä rasitteena ovat työssä hätänumeroon kuulumattomat ilmoitukset. Vuoden 2022 tilastojen mukaan niiden määrä kasvoi vuonna 2022 jopa 18 prosenttia. Tiedotteessa muistutetaan 112-numeron olevan tarkoitettu vain kiireellisiin hätätilanteisiin, joissa viranomaisten apua tarvitaan paikalle.

– Virheellisten ja tahattomien soittojen kasvu selittynee osaltaan sillä, että koronakriisin laantuessa liikkuvuus on lisääntynyt. Se näkyy mm. erilaisten tiedustelupuheluiden kasvuna. Hätänumeroon soitetaan runsaasti myös kiireettömissä asioissa, hätäkeskuspalveluiden suunnittelupäällikkö Tommi Hopearuoho kuvailee.