Jessica Alves esitteli jättikurvinsa – makoili yläosattomissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Alunperin Ihmis-Keninä tunnetuksi tullut ja nykyään naisena elävä Jessica Alves asuu Lontoossa ja on toipunut tuoreimmasta rintojen leikkauksestaan. Jessica kertoo käyneensä läpi kaikki mahdolliset toimenpiteet ollakseen mahdollisimman lähellä biologista naista niin fyysisesti kuin psyykkisesti.

Tällä kertaa Alves poseeraa kameran edessä makoilemalla näyttävästi aurinkopedillä, jossa hänellä on yllään vain biksujen hyvin niukat alaosat. Käsi peittää intiimit yksityiskohdat, mutta silti kuva on saanut Alvesin fanit innostumaan.

Taannoin Jessica kertoi haluavansa olla maailman naisellisin nainen. Mieheksi syntynyt transsukupuolinen Jessica haluaisi olla myös äiti. Hän on etsinyt itselleen unelmiensa kumppania jo pitkään, mutta sopivaa miestä ei ole löytynyt, vaikka hän on käynyt treffeillä lähes päivittäin. Viime aikoina Jessica on konsultoinut hedelmöitysklinikkaa äidiksi tulemisessa. Toisena vaihtoehtona Jessica voi käyttää sijaissynnyttäjää tai adoptoida itselleen lapsen, joka on vailla vanhempia.