Offset syyttää Cardi B:tä pettämisestä – näin nainen vastaa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kahden lapsen äiti ja menestynyt artisti Cardi B on naimisissa räppäri Offsetin kanssa. Pariskunta meni naimisiin kuusi vuotta sitten ja heidän avioliittonsa aikana on nähty paljon draamaa ja niin ylä- kuin alamäkiäkin.

Nyt Offset on syyttänyt vaimoaan pettämisestä. Offset syytti Cardi B:tä pettämisestä julkisesti kirjoittamalla asiasta Twitter-kanavalleen twiitin, jonka mies on sittemmin poistanut. Cardi B päätti vastata syytöksiin julkaisemalla noin kolme minuuttia kestävän tallenteen, jossa hän perustelee sitä miksi hän ei olisi voinut pettää miestään.

Cardi B kertoo, että syytökset ovat täysin tuulesta temmattuja. Hän perustelee asiaa sillä, että hän on todella tunnettu julkisuuden henkilö. Mikäli hän harrastaisi seksiä taviksen kanssa, asia leviäisi julkisuuteen hyvin nopeasti. Mikäli hän harrastaisi seksiä jonkun alalla olevan kanssa, ei sekään pysyisi salassa. Tähden mukaan asiaa on turha edes spekuloida.