Monet suomalaiset autoilijat ohittavat rekan väärin: ”Vastauksista paistaa kiire”

Autot · Tim Isokivi

Moni suomalainen ajaa ainakin joskus ylinopeutta ohittaessaan rekkaa tai muuta raskasta ajoneuvoa. Tämä selviää Liikenneturvan kesällä 2022 tekemästä selvityksestä, jossa perehdyttiin suomalaisautoilijoiden suhtautumisiin ja mielipiteisiin.

Jopa 71 prosenttia kertoi ainakin joskus ajavansa ylinopeutta ohittaessaan raskaan ajoneuvon 80 km/h nopeusrajoitusalueella maantiellä. Noin joka seitsemäs kertoi pyrkivänsä ohittamaan raskaan ajoneuvon mahdollisimman nopeasti myös silloin, kun näkymä on heikko tai tiellä on sulkuviivoin osoitettu ohittamiskielto. 57 prosenttia kielsi tekevänsä näin.

– Vastauksista paistaa kiire. Jos ohittaminen vaatii lähtökohtaisesti ylinopeutta, kannattaa miettiä onko ohittamiselle ylipäätään tarvetta, Liikenneturvan suunnittelija Toni Vuoristo kertoo tiedotteessa.

Ohitustilanteissa olennaista on ottaa muut huomioon huolehtimalla riittävästä turvavälistä, myös sivusuunnassa. Ohituksen jälkeen kunnollinen turvaväli tulee jättää myös ohitettavaan. Kyselyyn vastanneista 75 prosenttia totesi pitävänsä yleensä reilun turvavälin edellä ajavaan raskaaseen ajoneuvoon, mikäli ohittaminen ei onnistu.